Hiljaisuus on vastauksena sietämätön

Istun keittiön pöydän äärellä ja mietin. Välissä ajatus karkailee sinne ja tänne, mutta pääosin on hiljaista. Pään sisä- ja ulkopuolella.  Olen etätöissä kotona, ja olen aikatauluttanut nämä etätyöpäivät jo etukäteen, jotta pysyn suunnitelmien tasalla. Tämän viikon tärkein asia on saada aikaiseksi suurinpiirtein runko syksyn osuuskuntakoulutuksille. 

Joku voi miettiä että miksi nyt jo, koska koulutukset alkavat vasta loppuvuodesta. Lähinnä ihan itseäni varten tarvitsen selkeän suunnitelman pitkälle, tiedon toimintamallista. Kun mietin koulutusta ja sen aiheita niin samalla teen askelluksia ja välietappeja matkalla sinne. Tiedän sen jo nyt, ettei mitään tarkkaa suunnitelmaa kannata tehdä, mutta semmoista laajoja pensselinvetaisuja kuitenkin. 

Vähän minua kyllä jännittääkin . Se, että kohta on aika alkaa "oikeille hommille", eli tämän suunnittelun jälkeen yrittää löytää niitä potentiaalisia osuuskuntalaisia ja ennen kaikkea, osuuskunnan palveluiden käyttäjiä. Meillä tässä hankkeessa on minun lisäksi kaksi (2) osa-aikaista työntekijää. Heidän roolinsa on enemmänkin osuukuntaan tulevien kartoittaminen, vaikka yhdessähän tätä matkaa kuljetaan. Mietin, että mitä on ne ruukkilaisiin sopivat kohtaamiset. Jos sinä tiedät sen, vinkkaa minulle. 

Olisi tosi tärkeä päästä esittelemään tätä meidän osuuskunta teemaa yhdistyksille ja yrityksille. Se on myös yksi syksyn tavoite. Olla näkyvillä, tavoitettavissa. 

Minua voi ottaa hihasta kiinni vaikka kaupassa tai lenkillä, missä vain sattuu näkemään. Soittaa saa.. Ja lähettää sähköpostia.  Mutta, joka tapauksessa, minä tulen tekemään niin kunhan saadaan ihmiset ensin lomilta ja kesän muilta kiireiltä rauhottumaan. 

Tämän kirjoituksen aiheena on että hiljaisuus on vastauksena sietämätön. Sitä minä mietin. Mietin, että jos osuuskunta ei kiinnostakaan ketään, kukaan ei tule tilaisuuksiin.... Mutta olen päättänyt olla ajattelematta tuota isommalti. Ja toivoa parasta.