Projektikoordinaattorin kynästä

Mietteitä ja ajatuksia osuuskuntatoiminnasta, sen ympärillä olevasta maailmasta ja kaikenlaisesta muusta mitä tämä projektityö tuo eteen. Tervetuloa tutustumaan!

 

Entisessä elämässäni, kun vielä kylätoimintaa harrastin ja työstin, ongelmana oli usein se, ettei tapahtumiin saanut väkeä. Vain yhdet ja samat kulkivat tapahtumasta toiseen. Jossain vaiheessa sitä jäi pohtimaan, että ihanko kahvin perässä tulivat. Mutta ei, kyllä heilä oi ihan aito kiinnostus omien asioiden hoitamiseen ja yhteisön kehittämiseen....

Osuuskuntien suosio on nousussa ja uusia osuuskuntia perustetaan ympäri suomen niemeä koko ajan. Moni yrittäjäksi aikova valitsee mieluummin osuuskunnan, koska se on hyvin joustava yritysmuoto monenlaiselle tekijälle ja monenlaiseen elämäntilateeseen. Osuuskunta on lähes riskitön tapa toimia yrittäjämäisesti.

Tuntuuko sinusta joskus siltä, ettei oikein osaa mitään? Että muilla on paljon taitoja, mutta ei sinulla. Tämä kysymys on tullut monesti vastaan nyt kun olemme osuuskunta-ajatusta viemässä eteenpäin täällä Siikajoella. Että en minä mitään osaa, en ainakaan sellaista mitä voisin myydä.

Silloin kun yrität selittää toiselle asiaa, josta hänellä ei ole oikein minkäänlaista tietoa, on tärkeää puhua samalla kielellä. Ja kokemuksesta tiedän ettei se ole aina niin helppoa. Kun asia on itselle kutakuinkin selviää, on vaikea asettua toisen asemaan siinä mitä ja miten tietoa pitäisi jakaa.

Niin kauan kuin muistan (naismuisti), olen ollut töissä jossa pitää yrittää saada ihmisiä kuulemaan mitä hankkeella on tarjottavana. Ja aina se vain on yhtä hankalaa. Ihmisiä on tosi vaikea saada yhteen, vaikka asia olisikin kiinnostava. Ja tärkeä. Mutta ikuinen kysymys on se, miten saada aikaiseksi sellainen tiedonjano tai muu ärsyke, joka...

Nimeni on Kirsi Autio ja olen aloittanut työt Raahen koulutuskuntayhtymän hanketyöntekijänä Työtä, taitoa ja tukea -hankkeessa 24.8. Joku saattaa minut muistaakin Siikajoen kunnan hallinnoimasta Palvelupaja-hankkeesta, jossa olin töissä 2018-2019.

Elämä on jännää. Ensin viikko ja kuukausi tolkulla odotat jotain tapahtumaa, ja sitten kun se niin odotettu on takana, odotat taas. Näin minulle kävi. Taas.

Facebook kysyy aina mitä mietit? Monesti olen ajatellut, että et ihan oikeasti halua sitä tietää! Ihmispolon ajatukset kun ovat niin moninaisia. Ainakin illalla nukkumaan mennessä. Siinä mielessä olen onnekkaassa tilanteessa, että ajatuksia ja suunnitelmia kyllä riittää. Kunhan kaiken, tai edes osan, saisi konkretisoitumaan.

Olen muuten saletisti varma, että osuustoiminta elää uutta nousuvaihetta. Sen on pakko elää, sillä tosiasiassa osuuskuntamuotoinen toiminta on ainoa tapa millä saadaan ihmiset työnsyrjään kiinni, yrityksille apua ruuhkatilanteisiin, sirpaleiset työt tehtyä ja ennenkaikkea niin, että ihmisten taloudellinen turvallisuus säilyy.

Kirjoitin eilen lukijan jutun ja lähetin sen paikallislehteen. Saapa nähdä meneekö läpi. Laitan jutun tähän alle luettavaksenne, varmuuden vuoksi. Harmillisesti jouduin juttua lyhentämään, että mahtuu julkaisurajojen sisälle. Siis merkkimäärään. Tähän laitan kirjoituksen kokonaisuudessaan.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita