Lukijan juttu paikallislehti Siikajokilaaksoon

23.07.2020

Kirjoitin eilen lukijan jutun ja lähetin sen paikallislehteen. Saapa nähdä meneekö läpi. Laitan jutun tähän alle luettavaksenne, varmuuden vuoksi. Harmillisesti jouduin juttua lyhentämään, että mahtuu julkaisurajojen sisälle. Siis merkkimäärään.  Tähän laitan kirjoituksen kokonaisuudessaan.

-----

Työelämä muuttuu - voitoksi?

Vuosien varrella työelämä on muuttunut tosi paljon ja on kyllä vaikea sanoa, onko suuntaus hyvä vai huono. Kun minun ikäpolveni vanhemmat työllistyivät, tuli siitä yleensä heille elämän mittainen pesti. Yleensä samasta työstä jäätiin eläkkeelle.

Mutta aika muuttuu. Meille 80-luvulla valmistuneille, hoettiin ja vakuuteltiin koulussa, että töitä kyllä tekevälle riittää. Ja kuinka koulutus takaa sen, että saa sellaista työtä kuin mitä haaveilee.

Sitten tuli 90-luvun lama ja se aloitti työelämän vahvan muuttumisen. Korkea työttömyyden ja työpaikkojen vähenemisen vuoksi työaika ja työnluonne muuttuivat. Ja sitä muutosta on jatkunut tähän päivään saakka. Ja jatkuu vastakin. Muutos esimerkiksi ammattialojen häviämisessä on tuottanut työttömiä, joiden vuosien ammattitaito on valunut kuin vesi sormien välistä.

Myös työn tekemisen tahti on muuttunut. Yhteiskunnassa arvostetaan tuottavaa työtä ja tuottavan työn tekijää. Harvoin kunniaa ja kiitosta saa ne, jotka mahdollistavat ns. tuottavan työn tekemisen. Ja myöskään ne, joiden työ kasvattaa yhteiskunnassa hyvinvointia, eivät ole kiitettävien listalla ensimmäisenä.

Tänä päivänä meidän monen työ on hyvinkin sirpaleista. Euro tulee sieltä ja toinen täältä. Monella valitettavasti ne eurot jäävät saamatta, koska työnantajat mieluummin ottavat tekijöiksi ne, jotka voivat laskuttaa tekemästään työstä. Tämä taas edellyttää sitä, että sinulla on yritys ja jos sinulla on yritys niin sitten sinulla ei ole mahdollisuutta työttömyysetuuteen.

Taikka sitten on. Työtä, taitoa ja tukea -hanke on Siikajoen kunnan hallinnoima ESR-hanke, jonka tavoitteena on perustaa Siikajoelle monialainen työosuuskunta.

Osuuskunta luokitellaan yritykseksi, jonka omistavat jäsenet. Osuuskunta toimii työntekijöilleen työnantajana ja mahdollistaa toimeentulon hankkimisen joko osa- tai kokoaikaisella työllä joko vakituisesti tai määräaikaisesti. Silloin kun työllistyminen tapahtuu osuuskunnalle tuleviin tilauksiin ja toimeksiantoihin, ovat työsuhteet yleensä lyhyitä. Tosin nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa myös pidemmän työsopimuksen "tarvittaessa töihin kutsuttavana". Kun osuuskunnassa on yli seitsemän (7) jäsentä eli omistajaa, silloin heillä säilyy oikeus työntekijän työttömyysturvaan päivinä, jolloin työtä ei ole.

Osuuskunta on sopiva työllistymisen muoto monenlaiseen tarpeeseen. Jos sinulla on osaamista, jota haluaisit tehdä yrittäjämäisesti tai jos haluat työllistyä silloin tällöin pienissä hommissa, tehdä vakituisesti töitä laskutusperiaatteella tai vaikka näiden kaikkien sekoitusta, niin osuuskunta mahdollistaa sen. Osuuskunnan jäsenenä sinä teet, ja osuuskunta laskuttaa tekemäsi työn, maksaa sinulle palkan, hoitaa viranomaisvelvoitteet ja tekee kirjanpidon.

Elokuussa aloitamme info-tilaisuuksien pitämisen Siikajoen kunnan alueella. Jos asia kiinnostaa sinua, tule mukaan. Seuraa ilmoittelua hankkeen kotisivuilla https://tyota-taitoa-ja-tukea-hanke.webnode.fi/ ja Facebookissa Työtä, taitoa ja tukea -hanke. Voit tulla myös työllisyysyksikköön Ruukinkuja 3. Aina kannattaa varmistaa puhelimella 050-4775531

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita