Paikallista palvelua osuuskunnalta?

11.02.2021

Paikallista palvelua osuuskunnalta

Suomessa osuuskuntien suosio on kasvussa, koska yritysmuotona osuuskunnan joustavuus tekee siitä kiinnostavan. Moni aloittava yrittäjä on elämäntilanteessa, jossa tekeminen vaatii joustavuutta. Lisäksi osuuskunnassa on mahdollisuus tehdä liiketoimintaa monin eri tavoin. Osuuskunnan kautta on mahdollisuus tutustua yrittäjyyteen pienellä panostuksella.

Siikajoella osuuskunnan perustamisen pohjatöitä tehdään Työtä, taitoa ja tukea hankkeella. Hanketta hallinnoi Siikajoen kunta. Kunnan näkökulmasta on tärkeä saada paikallisille töitä, mutta myös tarjota palveluja niitä tarvitseville.

Siikajoelle ollaan perustamassa monialaoista työosuuskuntaa, jonka tarkoituksena on tarjota työpaikkoja ja työntekemisen mahdollisuuksia mukaan lähteville. Osuuskunta on yritys, joka toimii samoilla toiminnan periaatteilla kuin muutkin yritykset. Sen toiminta on oltava kannattavaa. Osuuskunnan perustavat jäsenet ovat yrityksensä työntekijöitä, eivät yrittäjiä.

Jäsenen / työntekijän näkökulma

Osuuskunta on mahdollisuus työllistyä, haluatpa sitten työllistyä osa-aikaisesti tai pidemmäksikin aikaa. Jos olet työtön, nykyiseen lainsäädännön mukaan työttömyysturvan suojaosa on 500 € ilman vaikutusta työttömyysetuuden määrään.

Kun olet työntekijänä osuuskunnassa, saat aina TES:n mukaisen palkan. Osuuskunta hoitaa palkkaasi liittyvät viranomaisvelvoitteet. Kun tulet osuuskuntaan, voit määritellä työntekemisesi kriteerit. Lähinnä sitä paljonko, millaista ja koska. Monissa elämäntilanteissa työllistyminen on haasteellista, mutta osuuskunta tekee siitä hieman helpompaa.

Pääsääntöisesti osuuskunta etsii sinulle työt. Mutta voit myös toimia ns. yrittäjämäisesti ja etsiä itse työsi ja ohjata asiakkaasi tilaamaan sen osuuskunnan kautta. Siten voit vaikuttaa positiivisesti omaan työllistymiseesi.

Palvelun tarvitsijan näkökulma

Siikajoki on laaja kunta, ja osuuskunta tulee tarjoamaan palveluita myös sivukylille ja siellä asuville ihmisille. Monesti ikäihmisten pärjääminen kotona voi olla pienestäkin palvelusta kiinni. Osuuskunnan kautta pienikin, ja myös isompi, on mahdollista. Ja koska osuuskunta on yritys, joka tulee ilmoittautumaan ennakonpidätysrekisteriin, tulee sen töistä myös saamaan kotitalousvähennyksen. Myös palvelun ostaminen lahjakortilla on mahdollista.

Yrittäjyyden haaste voi olla myös se, ettei saa tarvitsemaansa työvoimaa nopeasti ja tarvitsemaansa ajankohtaan. Osuuskunnalta voi ostaa palvelua tunti veloituksella. Vaikka tunti kerrallaan.

Hankkeen näkökulma

Osuuskunta on tarkoitus perustaa toukokuussa 2021, sikäli kun tarvittava määrä mukaan lähtijöitä löytyy. Lähtökohtana on, että ainakin 12 jäsentä tulisi löytyä, jotta osuuskunnassa olisi "särkymävara". Jotta osuuskunnan jäsenten omistajuus pysyy alle 15%, jäseniä täytyy olla vähintään 7. Näin pystytään turvaamaan työttömänä oleville työttömyyskorvauksen saaminen. Mutta pelkästään jäsenten löytyminen ei vielä tee osuuskuntaa, vaan osuuskunnalle on oltava tilauksia ja toimeksiantoja.

Tässä vaiheessa meillä on nimenä noin 10 henkilöä, jotka ovat sanoneet tahdon. Lisää innokkaita otetaan mukaan. Jos asia kiinnostaa sinua ota ihmeessä yhteyttä. Lisätietoja hankkeesta löydät kotisivuiltamme https://tyota-taitoa-ja-tukea-hanke.webnode.fi/

Onko elämäntilanteesi sellainen, että apu on tarpeen. Tai sinulla on tekemättömiä töitä, joiden hoitamiseen tarvitset apua. Tai oletko yrittäjä, joka tarvitsee kausiapua tai pidempiaikaistakin apua. Kerro se meille. Tässä vaiheessa osuuskunnan perustamista, meille on tärkeä tietää, millaista osaamista alueella kaivataan. Pystymme hankkeen kautta vaikuttamaan ainakin osin koulutustarpeisiin.

Näin se vain on. Osuuskunta alkaa konkretisoitua, mutta ilman teidän apua me emme ole mitään. Jotta saadaan tarjonta ja tarve kohtaamaan, ole yhteydessä

Eija Leppäjärvi

projektikoordinaattori

050-4775531

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita